sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kuulumisia

Moi,

täällä taas viikko sujahtanut hyvinkin nopeasti. Menimme siis Shanghain jälkeen viime viikon sunnuntaina töihin ja perjantaina alkoi viikonloppu. Pomoni oli itse Shanghaissa sunnuntain ja maanantain, jolloin pääsin itse aikasin kotiin, sillä minulla ei ollut mitää tekemistä. Loppuviikosta sain enemmän tehtäviä, vaikka ne ei ihan merkonomin hommia ollutkaan, mutta parempi se kun ei mitään! Suurin osa tähän astisista hommista on siis ollut kankaan leikkuuta ja silitystä, erilaisten koko lappujen ja muiden asioiden laskeminen ja järjestely ja muutaman excel taulukon täyttö. Loppuviikko töissä meni siis hyvin. Olen ollut nuhaisena koko viikon ja nyt viikonlopun olen vain levännyt itseni terveeksi ja katsonut kaikki sarjat ja videot läpi. Lauantaina kävin läheisessä Subwayssa syömässä, kun teki mieli jotai ei kiinalaista ruokaa :D. Tässä vähän kuva matskua kuluneesta viikosta:


Leimasin myös tyhjiä papereita.





























































Nyt nukkumaan ja innolla uuteen viikkoon!



Ens kertaan,

Emma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti